12.7.2007

Kilpailutusta yksilönäkökulmasta

Stabu kirjoitti vähän aikaa sitten kilpailutuksen taloustieteestä, jossa hän määritteli kilpailutuksen olevan julkisen tahon järjestämää kilpailua palveluiden tuottamisesta.

Itse menisin kuitenkin vielä pidemmälle. Miksi rajata kilpailutus-termin käyttö vain julkiselle vallalle? Oman määritelmäni mukaan se on vain parhaimman yhteistyökumppanin etsimistä. Ihan sama, etsiikö yhteistyökumppania jokin valtion laitos vai yksityinen henkilö.

Me kaikki kilpailutamme esimerkiksi päivittäistavarakaupat, joissa käymme. Etäisyys, yleinen hintataso, valikoimien monipuolisuus, tuotteiden laadukkuus ja vastaavanlaiset asiat ovat niitä, jotka ratkaisevat valintamme. Kauppojen kilpailuttamisessa ei ole mitään pahaa - se on aivan normaalia, arkipäiväistä puuhaa.

Tästä näkökulmasta on käsittämätöntä, miten jotkut vasemmistolaiset pitävät julkisen vallan harjoittamaa kilpailuttamista suorastaan saatanallisena toimintana. Miksi julkinen valta ei saisi vaihtaa jonkin sen teettämän työn suorittajaa, jos olisi mahdollista saada sama työ teetetyksi halvemmalla tai laadukkaammin?

On täysin totta, että aina kilpailutus ei toimi, eli tuottaa huonompia tuloksia kuin mihin olisi päästy ilman kilpailutusta. Tästä Stabu eritteli muitamia syitä: Kunnat eivät tiedä itsekään, paljonko niiden tuottama palvelu kustantaa, yritykset hommaavat itselleen sopimuksen petoksella, virkamiehet eivät osaa kilpailuttaa tai voivat olla korruptoituneita tai nepotistisia.

Näitäkin syitä voitaisiin eliminoida varsin tehokkaasti lähtemällä kilpailuttamaan yksilönäkökulmasta. Miksi kunnan pitäisi ostaa kuntalaisten puolesta terveyspalveluita? Vasemmistolaisen vakiovastaus tähän tietenkin on, että silloin köyhimmät eivät saisi ollenkaan terveyspalveluita. Tämä on luonnollisesti aivan huuhaata. Olisi sama asia väittää, että köyhät eivät saa ruokaa, ellei valtio käy kaupassa heidän puolestaan.

Vaikka yksilöt saisivat kilpailuttaa terveyspalvelunsa, ei se tarkoita, että heidän pitäisi myös maksaa ne. Aivan samalla tavalla kuin sosiaaliturvan myötä tarjotaan köyhille rahaa ruokaan, heille voitaisiin tarjota esimerkiksi subventoitu sairausvakuutus tai palveluseteleitä. Erona olisi vain se, että köyhä ei olisi enää kyvyttömän byrokraatin armoilla sen valinnan suhteen, missä hän käy hoidattamassa itseään. Hän saisi tehdä sen valinnan aivan itse.