26.10.2004

Semi-uberman

Noin nelisen tuntia yöunta on osoittautunut yllättävän toimivaksi. En ole kertaakaan nukkunut pidempään kuin on ollut tarkoitus. Tosin pari kertaa on herääminen ollut hieman hidasta. Kuitenkin huomaa selvästi että ne pienet torkut silloin tällöin auttavat. Onnistuin jopa vajoamaan jonkinlaiseen unen ja hereilläolon välimaastoon luennon välissä olevalla 15 minuutin tauolla. Ihan kuin olisin nukkunut, mutta kuitenkin hallinnut sitä milloin herään. Pari kertaa nostin päätäni tarkistaakseni kellonajan. Kun luento taas jatkui, olin ihan virkeä. Kuitenkaan REM-unesta tuossa tuskin oli tietoakaan.

Kämpällä olen yleensä laittanut kännykkään ajastuksen 40 minuutille. Siinä on kymmenisen minuuttia aikaa saavuttaa uni, ja se on lähes poikkeuksetta onnistunutkin. Haittapuoli lienee kuitenkin se, ettei torkkujen välillä ole ollut mitään kovin suurta säännöllisyyttä.

25.10.2004

Demokratia ei toimi

MTV3:n nettisivuilla uutisoidaan kuinka Kainuussa tuli harvinaisen paljon hylättyjä ääniä (3,8%). Tämä johtui siitä, että moni sekoitti maakuntavaalien ja kunnallisvaalien eriväriset laput keskenään.

Nytpä siis ihmettelenkin, että miten ihmeessä luottamus demokratiaan on niin suurta. Miten demokratian voidaan olettaa luovan hyviä ratkaisuja, jos valtaa käyttävät eivät edes kykene kirjoittamaan yhtä numeroa oikeaan lappuun? Siis, ei ole muuta kuin kaksi numeroa ja kaksi lappua, mutta ne vaan eivät osu kohdilleen. Kuka voi rehellisesti sanoa, että tällainen ihminen on pätevä päättämään koko valtakuntaa koskevista asioista?

Kuinka paljon edellä mainittujen lisäksi mahtaakaan olla sellaisia, jotka ovat äänestäneet sen perusteella että "sillä oli hyvä perse" tai "se järjesti hyvät bileet" tai "no kun kaveritkin sanoivat että se on hyvä tyyppi"...

24.10.2004

Yhdeksäs päivä

Nukkumaan viideltä aamuyöstä ja ylös hieman yhdeksän jälkeen. Tuon pituisilta unilta ei ollut mitään vaikeuksia nousta. Ikävää vain, että olen melkein aloituspisteessä taas. Huomenna luennot taas jatkuvat, joten kovin väsyneenä ei viitsisi olla koko päivää. Tarkoittaa siis että en voi jatkaa niitä noin 45 minuutin torkkuja (tai yrityksiä) ihan suoraan. Taidan testailla kuinka lyhyenä yöunen voi pitää parin, kolmen torkkukerran kanssa. Tämänpäiväinen neljä tuntia tuntui melko hyvältä, itseasiassa yllättävänkin. Normaalisti olisin varmasti suhteellisen väsynyt tuollaisen unen jälkeen, mutta ilmeisesti elimistö on jo kuitenkin jotenkuten tottunut lyhyempiin unijaksoihin. Nyt tuntuu ihan pirteältä, aivan kuin olisi nukkunut normaalit kahdeksan tunnin unet. Jos tuossa kolmen aikoihin iltapäivällä koittaisi saada pienet torkut, ja seuraavat joskus alkuillasta... Jos/kun homma alkaa luonnistumaan, voi alkaa lisäämään torkkukertoja ja vähentämäään yöunta. Jotenkin sen ensimmäisen suunnitelman mukaisesti.

Globaalin kapitalismin puolustus

Vähän aikaa sitten luin vihdoinkin loppuun Johan Norbergin kirjan Globaalin kapitalismin puolustus. Nimensä mukaisesti se perustelee miksi globalisaatio kapitalismiin yhdistettynä tuottaa parhaiten vaurautta ihmiskunnalle. Oivaa luettavaa varsinkin kaikille niille, joiden mielestä uusliberalismi on pahinta mitä nykymaailmasta löytyy. Norberg selittää yksinkertaisesti mutta selkeästi ja vakuuttavasti, kuinka vapaat markkinat luovat hyvinvointia, poistavat köyhyyttä sekä nostavat elintasoa ja eliniän odotetta.

Yksi suurimmista nykyvasemmiston ongelmista on, että hyvin harva on perehtynyt siihen mitä kapitalismin kannattajat kapitalismilla tarkoittavat. Sen sijaan he käyttävät "uusliberalismia" syntipukkina kaikelle ikävälle mitä yhteiskunnassa nykyään tapahtuu. Uusliberalismista on noussut poliittisessa diskurssissa termi, jolla voidaan leimata pahaksi jokin asia perustelematta sitä lainkaan. Kyseessä on hieman samanlainen ilmiö kuin George W. Bushin ratsastaminen terrorismin vastaisuudella.

Globaalin kapitalismin puolustus tarjoaa tilastojen ohella taloustieteen perusteet kaupankäynnin vaurautta luovan ominaisuuden ymmärtämiseksi. Siksi pitäisin tätä erittäin suositeltavana kaikille niille, jotka pohdiskelevat maailmanlaajuista hyvinvointia ja sen jakautumista, mutta ovat ihan pihalla taloustieteestä.

Muutama luku kirjasta, sisällysluettelo ja muuta infoa löytyy Norbergin kotisivuilta: http://www.johannorberg.net/?page=indefense

Kahdeksas päivä

Menin nukkumaan joskus puoli neljän aikoihin aamuyöstä ja laitoin herätyksen neljäksi. Heräsinkin ihan hyvin, mutta oli taas kerran ihan mieletön väsymys. Arvelin että voisi ottaa vielä pienet torkut, ja laitoin herätyksen kuudelta. Kunnon mättöä tietokoneelta tulemaan, että herää varmasti. No, eipähän siihen kuitenkaan herännyt. Taas kerran jotain hämäriä muistikuvia vain. Heräsin lopulta joskus vähän yhden jälkeen päivällä. Kännykkä löytyi sängystä, olin laittanut siihen herätyksen seitsemäksi. Tietokone soittaa edelleen musiikkia, mutta vahvistimesta virta pois päältä ja äänenvoimakkuus säädetty nollille.

Pitäisi keksiä tehokkaampia keinoja herätä ja pysyä hereillä...

Lienee selvää myös etten sitten nukkunut koko päivänä yhtään torkkuja. Ei oikein hyvältä vaikuta.

23.10.2004

Seitsemäs päivä II

Yllättäen kahdeksalta alkoi nukuttamaan jonkin verran, ja menin puoleksi tunniksi sänkyyn ja onnistuin nukahtamaan. Ilmeisesti unirytmi ei olekaan ihan niin hakoteillä. Väsymys tuli nopeasti ja lähti sillä lyhyellä torkahduksella. Päädyin sitten kuitenkin baariin joten kahdentoista torkut jäivät välistä. Alkoholi ei oikein sovi ubermanin kanssa, mutta en kovin montaa olutta juonutkaan. Luultavasti neljältä onnistuu nukahtamaan ihan hyvin. Nyt voisi hieman panostaa siihen että ei nukahtaisi aamulla heti uudelleen...

22.10.2004

Seitsemäs päivä

Aamuneljän torkut venähtivät noin kahteentoista. Joskus ennen neljää oli vielä hämmästyttävän virkeä olo (en siis eilisaamun jälkeen ollut nukkunut yhtään), mutta pakotin itseni sänkyyn. Pitihän sitä unta saada edes vähän. Tuli pyöriskeltyä sen verran kauan hereillä että laitoin herätyksen vasta kuudeksi. Jossain vaiheessa sitten tuli uni ja sen jälkeen herätys. Olin sen verran unessa että en edes saanut pysäytettyä tietokonetta soittamasta musiikkia, joten piti panna vahvistimesta virta pois. Sitten laitoin kännykään herätyksen seitsemäksi ja jatkoin unia. Tyhmä veto, koska on jo tullut selväksi että aamulla ei pääse ylös ilman että sekä kännykkä että tietokone olisivat herättämässä. Heräsin joskus yhdentoista maissa, ja kännykkä löytyi sängystä. Tuntui jo ihan virkeältä, joten en ihan heti viitsinyt lähteä lämpimän peiton alta pois. Loppujen lopuksi nukahdin kuitenkin uudelleen ja heräsin hieman kahdentoista jälkeen.

Tämä päivä on mennyt ihan vain hereillä. Turha olisi ollut yrittääkään ottaa torkkuja. Täytyypi sitten kokeilla kun taas väsyttää edes vähäsen.

Kuudes päivä II

Kaikki loput torkut jäivät ottamatta kun ei väsyttänyt yhtään. Pari kertaa yritin nukkua, mutta oli aivan liian virkeä olo.

21.10.2004

Kuudes päivä

Menin neljältä nukkumaan, ja tarkoituksena oli nukkua kuuteen asti. Sitten olisi luultavasti voinut jättää kello kahdeksan torkut pois, ja kertailla ohjelmointia ennen tenttiä. Mutta eihän siitä mitään tullut. Nousin ilmeisesti kuudelta, laitoin herätyskellon soimaan seitsemältä ja jatkoin unia. Heräsin 11.20. Taas ihan vain hämäriä muistikuvia siitä kun nousin ylös ja väsytti erittäin paljon. Onneksi tuo oli vain välikoe, varsinaiseen tenttiin ehtii vielä joskus. Välikokeilla vaan olisi päässyt luultavasti helpommin läpi.

Kahdentoista torkut jäävät välistä, kun ei väsytä yhtään.

20.10.2004

Viides päivä II

11.30-12.05

En nukkunut juuri lainkaan. Liian pitkä uni aamulla haittasi selvästi.

Iltapäivän torkut jäivät välistä, koska neljältä alkoi tentti jonne en halunnut mennä juuri heränneenä. Eikä olisi väsyttänytkään.

20.15-20.45

Juuri ja juuri sain nukahdettua.

23.15-23.50

Ei unta yhtään.

Tänään tuli nukuttua ehkä enintään kuusi tuntia. Ihan liikaa, mutta vähemmän kun normaalien yöunien kanssa. Nyt on vielä aivan virkeä olo, mutta aamuyöstä saatan ottaa taas pidennetyt torkut koska ohjelmoinnin tentti on klo 09.15.

Viides päivä

03.25-04.10

Nukutti oikein hyvin, päätin jatkaa unia vielä tunnilla tämänpäiväisten tenttien takia.

04.15-07.00

Hyvin nukutti. Ei kuitenkaan mitenkään erityisen väsynyt olo herätessä, kunhan vaan oli päässyt sängystä pois. Aluksi piti nukkua vain viiteen asti, mutta se hieman lipsahti.

07.25-09.40

Yritin herätä kahdeksalta, mutta jostain syystä oli taas ihan mielettömän väsynyt olo, ja kävin uudestaan nukkumaan. Tänään on siis tullut nukuttua ihan liikaa.

Matikan tenttikin olisi ollut klo 09.15, mutta en sitten näköjään mennyt sinne. Eipä sillä niin väliä edes olisi ollutkaan, kun se tuskin olisi mennyt läpi. Sen sijaan statiikka on tänään klo 16.15 ja siitä pitäisi tulla ainakin läpipääsyyn vaadittavat pisteet. Mielellään enemmänkin.

Neljäs päivä

Yleensä ei väsytä kovinkaan paljon, paitsi aamukahdeksan torkuilta herätessä. Se on jostain syystä hyvin vaikea aika. Huomaa hyvin että elimistö alkaa tottumaan siihen, että pitää nukahtaa silloin tällöin vaikkei pahemmin väsyttäisi. Joka kerta se ei tosin vielä onnistu.

03.25-04.10

En nukkunut kai ollenkaan.

07.25-10.45

Jotain ihan hämäriä muistikuvia siitä, että heräsin oikeaan aikaan. En muista yhtään miksi kävin uudelleen nukkumaan. Kaksinkertainen herätys (tietokone sekä kännykkä) ei auttanut. Valotkin olin jossain vaiheessa laittanut päälle huoneeseeni.

11.25-12.10

Jäi välistä. Sain vihdoinkin Johan Norbergin kirjan Globaalin kapitalismin puolustus, ja uppouduin lukemaan sitä. Hyvää kirjaa lukiessahan ei kelloa tule pahemmin vilkuiltua.

15.25-16.10

Melko hyvin nukahti.

19.25-20.10

Uni tuli ja olisi tehnyt mieli nukkua enemmänkin.

23.25-00.10

En nukahtanut ollenkaan.

19.10.2004

Kolmas päivä II

23.20-00.15

Nukutti suhteellisen hyvin. Herätessä ihan virkeä olo.

Viime yönä oli hieman sekava olo aamuyöstä, saa nähdä tuleeko tästä samanlainen. Veikkaisin että voisi tulla pahempikin.

18.10.2004

Kolmas päivä

03.15-04.15

Helposti nukahti. Väsynyt olo herätyksen jälkeen.

07.00-10.00

Herätys oli 08.15, mutta jostain syystä jatkoin vain uniani. Heräsin sitten joskus 09.15, mutta pääsin sängystä ylös vasta kymmeneltä. Ensimmäinen lipsahdus suunnitelman noudattamisessa. Ei kuitenkaan mikään paha.

11.15-12.15

En nukkunut kovin hyvin. Jonkin verran kumminkin.

15.30-16.30

Ei saanut unta kovin helposti. Olisi kyllä nukkunut pidempäänkin, jos olisi ehtinyt.

19.20-19.55

Ei nukuttanut yhtään.

Lisätietoa Ubermanista

Niin moni on kysellyt että mistä tässä unirytmissä on oikein kyse, joten laitan tähän pari linkkiä aiheesta.

Kuro5hinin artikkeli, tämän kautta törmäsin ensimmäisen kerran Ubermaniin
everything2:n artikkeli
Yahoo!Groups: uberman

Lisääkin löytyy, esimerkiksi hakusanoilla uberman, "uberman's sleep schedule" tai "polyphasic sleep". Muun muassa onnistuneista ja epäonnistuneista yrityksistä kertovia blogeja tuntui olevan.

17.10.2004

Toinen päivä III

11.00-12.20

Aluksi tuntui ettei väsytä yhtään, mutta pienen rentoutumisen jälkeen uni tuli samantien. Herääminen onnistui helposti.

15.15-16.10

En nukkunut varmaan yhtään. Sekava olotila unen ja valveen rajamailla.

19.00-20.10

En oikein saanut unta, ja kun sain, se oli kevyttä. Kuitenkin joskus hieman ennen kahdeksaa havahduin ja ihmettelin että mitä ihmettä teen sängyssä siihen aikaan. Sekava, väsynyt olo kuitenkin lähti melkein heti pois. Seuraavien torkkujen jälkeen vähentyy taas unimäärä, nyt tuntiin kerrallaan. Tuskin vaikeaa, en ole tänäänkään 80 minuutin unia vielä nukkunut. Selkeästi liian pitkä aika. Tunti saattaisi olla hyvä, ehkä pitäydyn siinä vielä ylihuomennakin.

Mitään pelkoa yrityksen lopettamisesta ei vielä ole ollut. Tänä aamuna väsytti jonkin verran, mutta siitäkin pääsi ohitse suhteellisen helposti.

Päivitetty unisuunnitelma

Muokkasin hieman. Tarkoituksena tästä lähtien on ensin totuttaa elimistö nukkumaan vähän aikaa silloin tällöin ja sitten säätää unen määrä kohdilleen. Lopullisen unirytmin on tarkoitus soveltua luennoilla ja harkoissa käymiseen. Ne alkavat aina vartin yli, joten viittä yli on hyvä herätä. Kunhan on pakannut kaiken tarpeellisen valmiiksi, ehtii vielä hyvin kävelemään yliopistolle.

Tänään:
11.00-12.20
15.00-16.20
19.00-20.20
23.00-00.20

Kolmas päivä:
03.15-04.15
07.15-08.15
11.15-12.15
15.15-16.15
19.15-20.15
23.15-00.15

= 6 * 1h = 6h

Neljäs päivä:
03.25-04.10
07.25-08.10
11.25-12.10
15.25-16.10
19.25-20.10
23.25-00.10

= 6 * 45min = 4h 30min

Viides päivä:
03.30-04.05
07.30-08.05
11.30-12.05
15.30-16.05
19.30-20.05
23.30-00.05

= 6 * 35min = 3h 30min

Kuudes päivä:
03.40-04.05
07.40-08.05
11.40-12.05
15.40-16.05
19.40-20.05
23.40-00.05

= 6 * 25min = 2h 30min

Luultavasti homma ei kuitenkaan tule menemään noin mallikkaasti. Jos väsyttää liikaa, saatan joutua ottamaan ylimääräisiä tai pidennettyjä torkkuja joskus keskiviikon ja torstain tienoilla, koska niinä päivinä on tentti.

Uniaikaa on tarkoitus lyhentää alkupäästä siksi, koska luultavasti kestää aina jonkin verran ennenkö nukahdan. Eli se unessa oleminen saattaisi pysyä paremmin oikealla kohdalla tuollaisella aikataululla.

Toinen päivä II

Mitäpä sitä turhaan siirtymään neljänteen päivään, kun voi siirtyä viidenteenkin. Yöunta en kuitenkaan saanut, joten voi olla hieman mukavempaa nukkua pienemmin väliajoin ja useammin tästä lähtien. Koska kämppiksiä ei väsyttänyt, menin minäkin torkuille vasta 05.15. Unta ei tullut lainkaan ja nousin 06.15. Joskus kahdeksan aikoihin tajusin ettei ole mitään järkeä jatkaa suunnitelmaani neljännen päivän kohdalta, joten menin samantien nukkumaan ja torkuin noin tunnin. Väsymys alkaa jo painaa, ja olinkin unessa melkein koko ajan. Edelleen väsyttää, mutta unesta oli silti apua.

Toinen päivä

Vaikuttaa siltä että hyppäänkin suoraan suunnitelmani neljänteen päivään. Kämppikset lähtivät baariin ja tullessaan sieltä pitivät sen verran kovaa ääntä että suunnitelmani ei oikein toimi enää tämän yön osalta, jolloin olisi pitänyt nukkua 01.00-05.00. Kävin hieman aikaisemmin nukkumaan, koska ajattelin että joka tapauksessa herään heidän tuloonsa, mutta oletin sen olevan vasta joskus neljän pintaan. Makasin sängyllä/nukuin 00.30-02.30. Jos seuraan tästä lähtien suunnitelman neljättä päivää, niin seuraavien torkkujen aika on 04.30-05.40. Tämä itseasiassa saattaa olla ihan hyvä asia, koska sopeutuminen kuitenkin kannattanee tehdä mahdollisimman nopeasti jottei tule kovin montaa vuorokautta ilman unta.

16.10.2004

Ensimmäinen päivä

Aloitin siis suoraan suunnitelmani toisesta päivästä. Tänään unta:

00.20-05.40

Oli suhteellisen helppo herätä, mutta yöllä kesti varmaan pari tuntia ennenkö nukahdin. Unta tuli siis ehkä noin kolme ja puoli tuntia. Laitoin tietokoneen herättämään musiikkia soittamalla (kännykkä vielä varmistamaan). Vaderin kappale Wings on kunnon hevimättöä, joka laittoi nousemaan sängystä tehokkaasti ylös. Kaunis kappale, mutta ei sellaista jaksa kuunnella aamuyöstä juuri heränneenä.

11.00-12.20

Aluksi tuntui etten nukahtaisi ollenkaan, mutta yllättävän nopeasti uni tuli. Nukuin melkein koko ajan, joskin aika huonosti. REM-unesta olin vielä kaukana.

Panteran Domination herättämässä.

n. 17.45-18.45

Ei väsyttänyt juuri lainkaan. Hyvä jos viisi minuuttia sain nukuttua. Kummasti se kuitenkin virkisti. Noin varttia vailla totesin olevani niin pirteä ettei nukahtamisesta enää tulisi mitään, joten nousin ylös. Tällä hetkellä ei väsytä oikeastaan lainkaan. Hyvin jaksaa valvoa yhteen asti, eli ensimmäinen päivä näyttäisi menevän ihan suunnitelmien mukaan.

15.10.2004

Yritys siirtyä Ubermanin unirytmiin

Minua on jo pitkään vaivannut se, että vuorokausi tuntuu liian lyhyeltä. Hyvin nukuttujen unien jälkeen (noin kahdeksan tuntia) pystyy hyvin valvomaan seuraavat noin 18 tuntia. Tämä tekee yhteensä 26 tuntia, joten se ei sovi mitenkään vuorokausirytmiksi. Luennoille täytyy herätä suhteellisen säännöllisesti, joten epäsäännöllinen nukkumisajankohta ei yksinkertaisesti ole mahdollinen. Säännöllisesti heräämisessäkin on omat ongelmansa. Jostain syystä virkistyn illan mittaan, vaikka koko päivän olisi väsyttänyt. Tämä johtaa siihen, että illalla menen turhaan sänkyyn kun en saa unta kovin nopeasti. Koska en saa unta, täytyy nukkua pidempään. Tämä johtaa joskus siihen, että sängyssä tulee vietettyä aikaa jopa kymmenen tuntia. Se tekee jo melkein puolet vuorokaudesta.

Mikä ratkaisuksi? Aion testata olisiko Ubermanin unirytmi sopiva.

Tarkoituksena on ottaa 25 minuutin torkut joka neljäs tunti. Kun elimistö on sopeutunut tähän, se siirtyy suoraan REM-uneen jättäen välistä muut univaiheet. Tämän pitäisi riittää. Internetistä löytyneiden kokemusten perusteella se myöskin on mahdollista. Suurin ongelma on luonnollisesti siihen siirtyminen. Suunnilleen seuraavat kymmenen päivää olo tulee olemaan kuin zombilla. Mutta kun siitä on päästy ohi, unentarve on vain kaksi ja puoli tuntia vuorokaudessa, ja silti hereilläoloaika pitäisi tuntua ihan virkeältä.

Tein itselleni aikataulun, jonka olettaisin olevan suhteellisen helppo noudattaa. Tarkoituksena on ottaa aloitukseksi kahdeksan tunnin unet, pätkiä se vähitellen kuuteen osaan, ja sitten vähentää niiden osien pituudet 25 minuuttiin.

Ensimmäinen päivä:
23.40-06.20
14.20-15.40

= 6h 40min + 1h 20min = 8h

Toinen päivä:
00.20-05.40
11.00-12.20
17.40-19.00

= 5h 20min + 2 * 1h 20min = 8h

Kolmas päivä:
01.00-05.00
09.00-10.20
14.20-15.40
19.40-21.00

= 4h + 3 * 1h 20min = 8h

Neljäs päivä:
23.00-01.20
04.30-05.40
09.50-11.10
14.30-15.50
19.10-20.30

= 2h 40min + 4 * 1h 20min = 8h

Viides päivä:
23.10-00.30
03.10-04.30
07.10-08.30
11.10-12.30
15.10-16.30
19.10-20.30

= 6 * 1h 20min = 8h

Kuudes päivä:
23.20-00.20
03.20-04.20
07.20-08.20
11.20-12.20
15.20-16.20
19.20-20.20

= 6 * 1h = 6h

Seitsemäs päivä:
23.30-00.15
03.30-04.15
07.30-08.15
11.30-12.15
15.30-16.15
19.30-20.15

= 6 * 45min = 4h 30min

Kahdeksas päivä:
23.35-00.10
03.35-04.10
07.35-08.10
11.35-12.10
15.35-16.10
19.35-20.10

= 6 * 35min = 3h 30min

Yhdeksäs päivä, eli lopullinen rytmi:
23.40-00.05
03.40-04.05
07.40-08.05
11.40-12.05
15.40-16.05
19.40-20.05

= 6 * 25min = 2h 30min

Saattaa olla, että skippaan suoraan ensimmäisen päivän. Ubermanin rytmiin olisi ilmeisesti mahdollista sopeutua jopa kolmessa päivässä, mutta taitaa olla liian vähän minulle. Yhdeksännen päivän jälkeen kestää luultavasti vielä ainakin pari päivää ennenkö tuohon tottuu kunnolla. Tavoitteena voisi olla, että kahden viikon päästä kykenen toteuttamaan tuota unirytmiä. Pitää ottaa myös huomioon että luultavasti tulen nukkumaan muutamaan otteeseen liian pitkiä torkkuja. Niistä ei sitten tiedä, auttavatko ne vai eivät. Toisaalta saattaa zombimainen olotila helpottua, mutta sopeutuminen hidastua.

Olen yrittänyt ennenkin tätä, mutta silloin lähdin toteuttamaan hetken mielijohteesta vailla sen erityisempää suunnitelmaa. Yritin siirtyä suoraan puolen tunnin uniin, ilman että olisi vähän kerrassaan vähentänyt yöunta. Vuorokauden jälkeen en ollut nukkunut juuri lainkaan joten väsytti niin paljon että päätin lopettaa testin siihen. Tälläkin kertaa tulee luultavasti väsyttämään, mutta pidempien unien takia ei varmaankaan ihan niin pahasti.

Ensimmäisinä päivinä en luultavastikaan tule kovin paljon nukkumaan torkkujen aikana, vaikka ne kestävätkin tunnin ja 20 minuuttia. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä sänkyyn vähintäänkin rentoutumaan ja pimentää huone sen ajaksi.

Pienen ongelman muodostaa se, että ensi viikolla on tenttiviikko. Statiikan ja ohjelmoinnin välikokeet tiedossa. Saa nähdä miten lukeminen niihin onnistuu. Toisaalta on kyllä hyvä, että ei ole varsinaista tekemistä kuin kahtena päivänä, jos ei lukemista oteta mukaan. Sitä seuraavalla viikolla luultavasti väsyttää vielä, mutta jos siitä pääsisi ohi niin luennoilta ei tarvitsisi lintsata kovin paljon.

Tänään tein päätöksen unirytmin vaihdoksesta, joten huomenna voisi aloittaa. Taidan aloittaa suoraan suunnitelmani toisesta päivästä. Ensimmäinen on luultavasti aika turha.