14.4.2004

Prostituutiota taas vaihteeksi

Eilen eduskunnassa keskusteltiin hallituksen esityksestä rikoslain muuttamiseksi. Vaikka kyseessä ei ollut (vielä) prostituution kieltäminen, lakiesitykset liippasivat kuitenkin sen verran läheltä aihetta että keskustelu virisi lähinnä siitä. Oikeusministeri Johannes Koskinen ilmeisesti arvasti tämän, ja yritti toppuutella sitä heti alkuunsa pyytämällä ettei keskusteltaisi mistään muusta kuin lakiesityksistä (laittoman maahantulon järjestäminen, lapsiporno, paritus ja ihmiskauppa).

Itse lakiesityksestä löytyy muutama ikävä kohta. Esimerkiksi prostituoitujen yhteystietojen välittäminen tulisi rangaistavaksi. Sen jälkeen nettisivuilla tai lehdissä olisi laitonta mainostaa prostituoituja, koska se katsottaisiin paritukseksi. Tämä tietenkin on järjetöntä sananvapauden loukkaamista. Prostituoitujen majoittaminen tehtäisiin myös laittomaksi, jos se olennaisesti edistäisi prostituutiota tai olisi olennainen osa majoittajan liiketoimintaa. Tämä on tietenkin myös järjetöntä. Ei valtiolle kuulu se, kenelle joku antaa kämppänsä vuokralle.

Lukaisin keskustelun ja huonoltahan se näytti. Mahdollinen seksin ostokielto nousi pinnalle samantien heti Koskisen jälkeen kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen toimesta. Hän tietenkin yhdisti prostituution orjakauppaan ja pettyi siitä, että prostituution kriminalisoiminen lykättäisiin tulevaisuuteen.

"Ihmettelen, mitä hallitus hakee sillä, että näiden markkinoiden annetaan kasvaa ja samalla monen naisen ja tytön elämä uhrataan näille markkinoille."

Räsänen kannatti myös myymisen kriminalisointia:

"Mutta olen myös sitä mieltä, että jos ostaminen kiellettäisiin, on vaikea perustella, miten myyminen voisi olla sallittua. Seksipalvelujen myymisen kielto suojaisi niitä naisia, jotka saattaisivat olla houkuteltavissa alalle."

Tämä tietenkin tekisi nykyään bisneksessä mukana olevista naisista rikollisia, ja sehän ei missään tapauksessa auttaisi heitä. Samoin se vähentäisi yhden vaihtoehdon toimeentulon ansaitsemiseen muilta naisilta. Tämä vaihtoehtohan on tunnetusti ihan hyvä esimerkiksi naapurimaissa asuville naisille. Sen voi päätellä helposti miettimällä sitä, mikä olisi prostituution vaihtoehto. Jos prostituutio on niin paha vaihtoehto kuin millaiseksi se yleensä kuvataan, niin silloinhan siihen alkaneet ovat tehneet sen vain välttääkseen jotain vielä pahempaa vaihtoehtoa. Miksi ihmeessä kansanedustajamme haluavat pakottaa naiset valitsemaan kuitenkin sen?

Räsänen katsoi prostituution pahimmaksi ongelmaksi prostituution itsensä.

"Seksikauppa haavoittaa henkisesti niin myyjiä kuin ostajia ja rikkoo heidän perheitään. Seksuaalisuus on lähtökohtaisesti ja syvästi intiimi elämänalue, jota ei voi kaupata kauppaamatta samalla myös sisimpäänsä, itseään."

Räsänen ei tietenkään ota huomioon sitä, että joitakin ihmisiä seksikauppa ei vain vahingoita millään tavoin. Jostain syystä hän ei välitä sellaisista ihmisistä, varmaan siksi koska sellaisethan joutuvat muutenkin helvettiin kärsimään ikuisesti. Sen takia hän myöskin katsoo oikeudekseen puuttua ihmisten seksuaalisuuteen määräämällä mihin sitä ei saa käyttää.

Ehkä kaikkein järjettömintä hänen jutussaan kuitenkin on, että hän uskoo edistävänsä ihmisoikeuksia:

"Mielestäni seksikaupan kieltäminen on nimenomaan naisten ihmisoikeuksien tunnustamista."

Mitä ihmeen naisten ihmisoikeuksia? Minun mielestäni ihmisoikeudet ovat juuri sitä mitä väittävät olevansa, eli kaikille ihmisille kuuluvia oikeuksia. Jos niitä aletaan jakamaan vain joillekin, päädytään luonnollisesti epätasa-arvoon eri ryhmien välillä.

Jossain Räsänenkin sentään löytää jyvän:

"Seksikaupan kieltoa vastustetaan usein sillä perusteella, että näin vaikeutetaan prostituoitujen asemaa. He joutuvat ikään kuin tekemään työtään yhä enemmän piilossa ja alttiina enemmälle esimerkiksi väkivallalle. Itse asiassa ihan samalla logiikalla perustellaan sitä, miksi huumeiden käyttöä ei saisi lailla kieltää tai miksi käytön kriminalisointi pitäisi purkaa."

Tässähän nimenomaan on kyse samasta asiasta. Ihmisiä pyritään kieltämään tekemästä itsellään sitä mitä haluavat. Hehän eivät suinkaan ole vahingoittamassa ketään huoraamisellaan tai huumeidensa käytöllä.

Mutta, kuten tavallista, tällainen ei tietenkään ole hyvä asia. Päin vastoin, Räsänen viittasi siihen tuttuun ja tavalliseen "vahvaan signaaliin yhteiskunnalta". Argh.

Vasemmistoliiton Mikko Immonen sen sijaan puhui ihan järkevästi. Muita ei sitten hänen ja Kokoomuksen Lyly Rajalan lisäksi löytynytkään. Monia idiootteja sen sijaan ilmeni.

Susanna Rahkonen piti prostituutiota väkivaltana ja seksuaalisena hyväksikäyttönä. Noh, häneltä muistelisin muulloinkin kuulleeni typeriä lausuntoja. Tässä asiassa hän oli ainakin täysin Räsäsen linjoilla.

"Prostituutio on edellä kuvattua taustaa vasten eräänlaista seksuaalista hyväksikäyttöä ja se on väkivaltaa ihmisoikeuksia ja ihmisen arvokkuutta vastaan. Ei voida puhua prostituoidun vapaasta oikeudesta ja erottaa vapaata ja pakotettua prostituutiota. Prostituutio on mielestäni jo määritelmänsä mukaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sotii mitä suurimmassa määrin naisten ja miesten tasa-arvotavoitteita vastaan. Se tekee naisesta ostettavan esineen, ja siksi pidän hyvinkin vieraana ajatusta, että voitaisiin erotella jotenkin hyväksyttävää ja ei-hyväksyttävää prostituutiota."

Miten tällainen henkilö on voinut päästä eduskuntaan?

Ensinnäkin, seksi on aina eräänlaista seksuaalista hyväksikäyttöä. Siinähän käytetään toista ihmistä jotta saataisiin itse seksuaalista mielihyvää. Toiseksi, prostituutio ei ole väkivaltaa, jos siihen ei pakoteta. Kolmanneksi, mitä ihmettä on väkivalta ihmisoikeuksia vastaan? Väkivaltaa voi harjoittaa vain yksilöitä vastaan. Neljänneksi, prostituutio ei ole ihmisen arvokkuutta vastaan, mikäli siihen osalliset eivät koe niin. Ulkopuolisten on turha alkaa tekemään sellaisia arvostuksia jotka eivät heitä koske. Viidenneksi, vapaa ja pakotettu prostituutio voidaan erottaa. Vapaa on sellaista jossa ollaan mukana vapaaehtoisesti ja pakotettu sellaista johon pakotetaan. Jälkimmäinen on tietenkin rangaistavaa, mutta sillä ei voida perustella vapaaehtoisen prostituution rangaistavuutta. Esimerkiksi Suomessa reilusti suurin osa prostituutiosta on vapaaehtoista. Kuudenneksi, Rahkosella on täysin kiero tapa määritellä prostituutio. Yleisessä kielenkäytössä siihen ei mitenkään voi yhdistää väkivaltaa. Sehän on vain maksullista seksiä. Seitsemänneksi, se ei sodi mitään tasa-arvotavoitteita vastaan. Vapaus myydä palveluitaan muille on tasa-arvoa, kunhan se vain annetaan kaikille. Kahdeksanneksi, naiset ovat myyneet itseään koko ihmiskunnan olemassaolon ajan eivätkä tule sitä lopettamaan muutamien sekopäiden takia. Naisia ostetaan, mikäli he itse niin haluavat. Naisia ei osteta sitten kun he eivät sitä halua. Tämä on täysin yksilöstä riippuva asia. Ja aivan samalla tavalla ketä tahansa ostetaan, kun hän on töissä. Prostituutio ei eroa muista töistä mitenkään muuten kuin seksiin liittymisen osalta. Tietenkin kannattaa vielä muistaa miehet. Heitäkö sitten saa ostaa?

Rahkonen ymmärtää, että seksiä myydään rahasta, mutta katsoo ettei köyhillä naisilla ole oikeutta ansaita rahaa itselleen ja perheelleen:

"On sanomattakin selvää, että näiden tietojen valossa prostituoiduksi ajaudutaan yleensä enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta ja suuri elintasokuilu itänaapurimme välillä ajaa naiset hankkimaan toimeentuloa itselleen ja perheelleen omaa ruumistaan myymällä."

Tämä tietenkin on törkeää välinpitämättömyyttä köyhistä ihmisistä.

Kokoomuslaisista Sari Sarkomaa ja Hanna-Leena Hemming olivat pettymykseksi elinkeinovapauden ja yksilönvapauden vastustajia. Porvareiden luulisi edes kannattavan näitä. Hemming tajusi sen, kuinka hyvin ulkomaalaiset prostituoidut ansaitsevat Suomessa mutta kuitenkin leimasi nämä ansiot mafialle meneviksi. Mitenköhän ihmeessä hän kuvittelee prostituoitujen aseman parantuvan jos kaikki määräysvalta heidän toimistaan annetaan mafialle kaventamalla parittajien laillisia toimintamahdollisuuksia? Kaiken järjen mukaan mafian rahan osuuttaa prostituutiobisneksestä vähennettäisiin tekemällä parituksesta laillinen elinkeino. Poliitikoilla ei kuitenkaan sitä järkeä taida yleensä olla. Tässä se taas nähtiin.

Outi Ojala esitti vuorollaan sen niin moneen kertaan kuullun kysymyksen:

"Sitten myöskin ennen kaikkea niiltä miehiltä - ja uskon, että aika moni puheenvuoron käyttäjä on myös isä, joka täällä on puhunut - jotka ja näkevät prostituution hyvin positiivisesti, olisin minäkin halunnut omalta osaltani ihan vakavissani kysyä: Suositteletteko te vakavissanne esimerkiksi omalle tyttärellenne tai omalle pojallenne prostituoidun ammattia tai prostituution harjoittamista? Aivan vakava kysymys. Epäilenpä. Uskallanpa epäillä, että näin olisi, jos se niin hyvä ammatti olisi ja niin vapaa ammatti kuin on annettu ymmärtää."

Aaargh! Miten joku voi olla näin typerä?

Se, että jokin elinkeino sallitaan, ei tarkoita, että se olisi jotenkin välttämättä sellainen jota voisi suositella kaikille. Kaikki kun eivät yksinkertaisesti tykkää kaikista hommista. Mutta silloin kun kielletään jokin sellainen elinkeino, jota joku haluaa toteuttaa, loukataan yksilönvapautta vääjäämättä. Miten joku ei voi ymmärtää näin yksinkertaista asiaa? Miten joku sellainen, joka ei ymmärrä tätä, voi päästä kansanedustajaksi?

Tällainen syö luottamusta edustukselliseen demokratiaan järkeviin päätöksiin kykenevänä prosessina.

5.4.2004

Herran sanalla rahastajat

Pientä jatkoa eiliseen. The Passion of the Christ -elokuvan suomenkielinen kotisivu kertoo sen luultavasti ylittäneen 120 miljoonan dollarin lipputulot viiden ensimmäisen esityspäivän jälkeen Pohjois-Amerikassa. Viralliset tulokset varmaan saisi jostain, mutta enpäs jaksa alkaa metsästämään niitä. Joka tapauksessa kyseessä on ihan mielettömät tulot.

Tämä laittaa miettimään. Raamatussa Jeesus opetuslapsineen kierteli ympäri maita ja mantuja saarnaamassa Jumalasta. Ei heidän tilaisuuksiinsa ollut mitään pääsylippuja. The Passion of the Christin ohjannut ja tuottanut Mel Gibson on esittänyt mediassa kunnon vakaumuksellista kristittyä. En kuitenkaan muista hänen puhuneen mitään siitä, että ihmisten pitäisi päästä katsomaan elokuva ilmaiseksi. Näinhän kaiken järjen mukaan kunnollinen evankeliumin levittäjä toimisi.

Joo, arvaan kyllä mitä tästä tullaan sanomaan. "Pitäähän tekijän saada palkkansa, muuten hän näkisi nälkää eikä tuollaista edes voitaisi tehdä ilman rahaa!"

Jotain tuollaista minulle itseasiassa joskus sanottiin, kun yritin päästä Maata Näkyvillä -festareilla sisään ilmaiseksi. Koitin kovasti selittää kuinka olin juuri tullut uskoon ja halusin päästä kuuntelemaan Jumalan sanaa. Mutta eivät päästäneet. Selittivät jotain ettei sinne voi päästää ilmaiseksi sisään ketään, koska se tapahtuma oli niin kallis järjestää. Sitten syytin niitä harhaoppisiksi Jumalan sanalla rahastajiksi, mutta sekään ei auttanut.

Jumalan sanalla rahastamisesta The Passion of the Christinkin tapauksessa on kyse. Jos Gibsonin tarkoituksena olisi ollut levittää evankeliumia, hän olisi tehnyt sen omillaan ja lahjoitetuilla rahoilla. Mutta ei, leffa on pistetty levitykseen kunnon mainoskampanjan avulla ihan sillä tarkoituksella että se myös tuottaisi rahaa. Ja paljon rahaa. Olisi edes säälinyt ateisteja sen verran, että he olisivat pääseet ilmaiseksi katsomaan sitä.

Uskovaisten puhe markkinataloutta vastaan on tekopyhää niin kauan kunnes he oikeasti alkavat elämään Jeesuksen mukaan. Lahjoittavat rahansa pois ja antautuvat Jumalan käsiin. Jos tarvitsee tehdä jotain megaluokan esityksiä evankeliumin levittämiseksi, Jumala toki auttaa siinä. Tietenkin vain jos uskoa löytyy.

Btw, minä luonnollisesti olen valmis vastaanottamaan kristittyjen omaisuutta. Ihan hyvää hyvyyttäni voin auttaa heitä saavuttamaan Jeesuksen sanan mukaisen elintavan. Että mikäli väität olevasi kristitty ja sinulla on rahaa, niin ota ihmeessä yhteys minuun. Lahjoitussummalla ei ole ylärajaa!

"Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. (Matt. 6:24-34)

4.4.2004

Kirkon liittoutuminen vasemmiston kanssa

Suomen sosiaalifoorumin ohjelmassa olisi eilen ollut seminaari Kirkot nousemassa uusliberalismia vastaan. Harmillista etten päässyt kuuntelemaan, olisi varmasti ollut hyvin mielenkiintoista. Puhumassa oli professori Ulrich Duchrow, joka on kirjoittanut yhdessä Franz J. Hinkelammertin kanssa kirjan Property for people, not for profit: Alternatives to the Global Tyranny of Capital. Kirja on ilmeisesti täyttä äärivasemmistolaista propagandaa markkinataloutta ja globalisaatiota vastaan.

"Tekijöiden mukaan tämän päivän uusliberaali kapitalismi johtaa sivilisaation väistämättömään tuhoon. Sotilaallisen imperiumin suojaama säännöstelemättömien markkinoiden globalisaatio köyhdyttää yhä laajempia inhimillisiä sektoreita ja tuhoaa niin luontoa kuin ympäristöäkin. Globalisoitu kapitalismi on lähtökohtaisesti elämän vastaista; voittojen maksimointiin pyrkiessään se eliminoi mahdollisuuden sitoutua elämän ylläpitämiseen."

Duchrow ja Hinkelammert kehottavat "elämää ylläpitävään Jumalaan uskovan kirkon" tuomitsemaan vapaan markkinatalouden ja tukemaan kommunisteja, eli "niitä liikkeitä ja tahoja, jotka pyrkivät vaihtoehtoisten taloudellisten mallien luomiseen". Kristinuskon näkökulmasta tämä on varmaankin aivan oikein. Jeesushan kehotti ihmisiä lahjoittamaan omaisuutensa pois (Matt. 19:16-24) ja jättäytymään Jumalan varaan elämään (Matt. 6:25-34). Olen useasti ihmetellyt kuinka kirkko on yhdistetty taloudellista vapautta kannattavaan oikeistoon. Jeesus oli kerjäämällä elävä anarkistihippi. Mikseivät nykyajan kristityt ole?

Asiaa on pohdittu viime aikoina muun muassa Talouselämässä ja Kauppalehdessä. Talouselämässä Pekka Seppänen analysoi kirkon toimintaa verraten sitä tähän samaan aikaan kuultuun "uusliberalistisen talouden" kritiikkiin.

"Kirkko pikemminkin ottaa oppia yrityksistä kuin toimii niille esikuvana, vaikka kirkon tehtävät ovat mahdollisimman kaukana yritysten tehtävistä. Kirkosta ei näytä olevan vastavoimaksi."

Viitaten Espoon piisan Mikko Heikan taannoiseen Hesarin artikkeliin, hän toteaa aivan aiheellisesti "kirkon on vaikea tuomita maallisen mammonan tavoittelua, sillä se itse tavoittelee samaa mammonaa veronkantajana ja sijoittajana". Puhuuko kirkko talouselämää vastaan sen takia, koska ei muuten saa tarpeeksi rahaa itselleen? Pitääkö talouden olla ohjattua siksi, etteivät rahat menisi sinne minne ihmiset haluavat niiden menevän, vaan sinne, minne kirkko haluaa niiden menevän? Siihen viittaisi liittoutuminen globalisaation vastustajien ja äärivasemmistolaisten kanssa.

Politiikkaan mukaan tulleessan kirkko astuu kuitenkin vaaralliselle alueelle. Mikä oikeus sillä on, yhteisöverosta osansa saavana, propagoida jonkin tietyn poliittisen aatteen puolesta? Mikko Ellilä kysyi aiheellisesti DEFENSin keskustelulistalla: "Onko oikein pakottaa yritykset maksamaan veroa järjestölle, joka levittää talouselämän vastaista kommunistipropagandaa?" Tähän olisi todellakin mielenkiintoista saada vastaus. Joskus erehdyin lähtemään kauppaan jonain kristillisenä juhlapyhänä, mutta koinkin karvaan pettymyksen kun se oli kiinni. Tästä lähetin kirkolle palautetta, ja vastaukseksi sain suunnilleen että kirkon täytyy pitää huolta tässä nykyajan kilpailuyhteiskunnassa että ihmisillä olisi aikaa levätä. Luultavasti samanlaista selittelyä tulisi yhteisöveron käyttämisestä kommunistipropagandaan. Kyllähän kirkko absoluuttisen totuuden tietävänä Jumalan edustajana osaa käyttää rahat ihmisten parhaaksi. Työläisten tuottamaa lisäarvoa riistävät kapitalistiyritykset eivät vain ymmärrä tätä, joten on täysin moraalista että kirkko ottaa heiltä rahaa ja käyttää niitä kapitalismin vastustukseen.

Mikko Rauhala on kysynyt kirkolta muutamaan otteeseen aiemmin lähes samaa asiaa: Avoin kirje Turun arkkipiispalle kirkon harjoittamasta varkaudesta