31.3.2004

Passion of the Christ

Pitipä sekin katsoa, kun siitä on kohuttu viime aikoina niin paljon. Väkivaltainenhan se oli, mutta ehkä juuri kohusta johtuen oletin sen olevan vieläkin väkivaltaisempi. Elokuva itsessään oli tyyliltään unenomainen "taideleffa", joskin surkea sellainen. Ihmiset tuntuivat olevan pääosin sekaisin, joten koko touhusta jäi aika epärealistinen kuva. Osa vain on hiljaa myrtsi ilme kasvoillaan, osa naureskelee kuin hullu ja osa käyttäytyy muuten vain kuin sekopäisesti. Jeesuskaan ei puhu juuri mitään, örähtelee vain silloin tällöin.

Paljon puhuttua juutalaisvastaisuutta en tuosta löytänyt mitenkään. Juutalaisethan ne siinä tappoivat toisen juutalaisen. Mitään syyllistämistä kansanryhmää kohtaan tuossa ei ollut. Jos joku tuon perusteella keksii lähteä juutalaisia pieksemään niin saa kyllä itseään syyttää koko hommasta. Samoin kenenkään juutalaisen on turha alkaa valittamaan asiasta, heidän historiastaanhan siinä kerrottiin. Ja muutenkin olisi typerää alkaa syyttämään nykypäivän juutalaisia siitä mitä heidän esi-isänsä joskus pari tuhatta vuotta sitten tekivät.

Elokuva muistutti minua taas kerran siitä, kuinka järjetöntä kristinusko onkaan. Miten joku voi luulla, että yhden henkilön ristiinnaulitsemisella olisi kaikkien ihmisten synnit annettu anteeksi? Varsinkin, kun tämä henkilö itse oli Jumala (tai ainakin osa häntä). Jeesus oli myös olevinaan uhri. Uhri kenelle? Jumalalle, eli itselleen. Ja mikä ihmeen uhri se on, joka ei kuolekaan oikeasti vaan herää henkiin parin päivän päästä? Ja mikä ihmeen osa sillä kaikella pieksemisellä ja kärsimyksellä oli tässä? Jumalahan tietää varmasti miltä kipu ihmisestä tuntuu, koska on luonut ihmisen sekä kivun, joten ei kai hänen olisi tarvinnut lähteä testaamaan sitä itse ihmisruumiissa. Luulisi olevan helpompiakin tapoja pelastaa ihmiset! Niin... Siis pelastaa siltä helvetiltä jonka on itse luonut ja jonne itse tuomitsee ihmisiä. Kaikkeen järjettömään sitä ihmiset sortuvatkin uskomaan. Huh.

Ei kommentteja: