12.3.2004

EU vaihteeksi vapaakaupan puolella

"Euroopan unionin jäsenmaat ottivat torstaina käsiteltäväkseen direktiiviehdotuksen, joka helpottaisi palveluyritysten tarvitsemien lupien saamista. Ehdotuksen mukaan lupia myöntävät viranomaiset eivät voisi enää jatkossa vedota lupien myöntämisessä siihen, onko markkinoilla heidän mielestään tilaa kyseisille palveluille."

Saadaanhan siellä EU:ssa jotain hyvääkin aikaan. Järjetönhän tämä nykykäytäntö on, yrittämisen aloittamiseksi vaaditaan ensin byrokraatille uskottelua siitä, että markkinoita löytyy. Ja tietenkään ne, jotka alalla jo ovat, eivät tunnusta että markkinoilla olisi tilaa uusille yrittäjille. Sellainenhan voisi tuoda kilpailua, ja mikä pahinta, alentaa hintoja!

Läheisin esimerkki löytyy tietenkin takseista. En tiedä miksi ihmeessä ne on laitettu jonkin tarveharkinnan alaisiksi. Sehän on sen verran simppeliä hommaa, ettei tarvita oikeastaan muita kuin auto ja vähän suuntavaistoa ja paikallistuntemusta. Taksikuskit ovat kuitenkin onnistuneet jotenkin muodostamaan valtion suojeleman kartellin. Hyihyi, eroon semmoisista.

Kaikkea hyvää vain sinne europarlamenttiin. Toivottavasti saisitte edes tällaisen pienen parannuksen läpi.

Lähteenä HS

Ei kommentteja: