14.2.2004

Ihmissuhteet ja markkinatalous

Ihminen on itsekäs ja ajaa omaa etuaan. Tästä ei päästä yli eikä ympäri.

Olen viime päivinä muutamaan otteeseen keskustellut markkinatalouden ja ihmissuhteiden yhteydestä. Asia tuntuu olevan jotenkin hankala käsitettäväksi suurimmalle osalle. Markkinatalous on pelkkää kilpailuttamista ja oman edun ajamista, kun taas normaalit ihmissuhteet ovat... ovat mitä?

Karu totuushan on, että ihmiset toteuttavat niin seurustelu- kuin ystävyyssuhteissaan puhdasta markkinataloutta. He kilpailuttavat tapaamiaan ihmisiä pyrkien selvittämään kenen kanssa yhteistyö onnistuisi tehokkaimmin. Ei kilpailuttamisessa sen kummemmasta asiasta ole kyse. Tarjolla olevien vaihtoehtojen punnitsemista sen perusteella, mikä niistä tuottaisi suurinta tyydytystä itselle. Sama mekanismi siinä on taustalla, pohdit sitten otatko kebabin vai hampurilaisen, tai blondin vaiko brunetin.

Jokaisella meistä on omat mieltymyksemme eri asioiden suhteen, ja siinä onkin paras syy miksei kilpailuttamiselle kannata laittaa esteitä. Mikäli estämme esimerkiksi kebabin syönnin, tuotamme surua ja murhetta kebabeista tykkääville. Tai jos kiellämme kaupankäynnin yöllä, tuotamme surua ja murhetta yöeläjille (ketään ei kuitenkaan pakoteta pitämään kauppaansa yöllä auki, joten ne jotka eivät koe yökukkujia potentiaalisiksi yhteistyökumppaneiksi tuskin pitäisivät kauppojaan öisin auki). Ihmissuhteita ei kovin paljon säännellä enää Suomessa, mutta maailmalla on ikäviä esimerkkejä siitä, kuinka esimerkiksi avioliittoa kielletään purkamasta (ihmisten mieltymykset voivat muuttua aikaa myöten, joten avioliittejen sääntely estää ihmisiä vaihtamasta yhteistyökumppaniaan parempaan mieltymysten muututtua). Joissain barbaarisissa maissa säännellään toisen sukupuolen mahdollisuutta ihmissuhteiden kilpailuttamiseen (lue esimerkki).

Ihmissuhteissa luottamus on tärkeää, kuten yleensäkin markkinataloudessa. Jotta voisit tehdä kauppaa toisten kanssa, sinun tarvitsee ensin vakuuttaa toinen osapuoli että toteutat oman osuutesi kaupassa ("mä en oo ikinä tavannu niin kaunista tyttöä ku sä oot, mä rakastan sua ikuisesti"). Jos tämän jälkeen petät lupauksesi ("sori, emmä tarkottanu sitä, mä olin humalassa enkä tienny mitä tein, se muija vaan ilmesty mun päälle yhtäkkiä"), tai toimit tehottomasti ("joojoo, ihan kohta, sitte ku tää lätkämatsi on loppunu"), toinen voi hyvinkin vaihtaa sinut tehokkaammin mielihyvää tuottavampaan kumppaniin. Mikäli petät yhteistyökumppaneita jatkuvasti, asemasi markkinoilla hankaloituu ("mä en oo tavannu ikinä niin kaunista tyttöä ku sä..." "haista *piip*, sä oot sanonu ton jo ainaki viidelle mun kaverille").

Ominaista ihmissuhteille on, ettei niissä käytetä juurikaan rahaa, vaan homma toimii puhtaasti vaihtokauppoina, joiden kokonaisarvon perusteella ihmiset päättävät kuinka hyviä yhteistyökumppaneita muut ovat. (Luonnollisesti kannattaa muistaa, että arvo on täysin
subjektiivinen käsitys, eli jokaisella ihmisellä erilainen eri asioista.) Poikkeuksiakin tietenkin löytyy - seksi on palveluhyödyke, jota on kaupattu myös rahaa vastaan varmaan aina niin kauan kuin rahaakin on ollut. Ystävyyssuhteista ei kovin usein rahalla käydä kauppaa, mutta rahan sotkeminen mukaan saattaa kuitenkin aiheuttaa hankaluuksia ("vippaa viiskybää, lisätään ne entisiin velkoihin, kyl mä maksan ne vielä takasin sitte ku saan palkan").

Markkinatalouden tilalle tarjotaan usein demokratiaa. Millaista sitten olisi demokratia ulotettuna ihmissuhteisiin? Päättäisikö kansa siitä, kuka menee kenenkin kanssa naimisiin? Äänestettäisiinkö "kansakunnan turvallisuuden" kannalta haitalliset avioliitot nurin? Rajoitettaisiinko/lisättäisiinkö ihmisten seksuaalista kanssakäymistä enemmistön mielipiteiden mukaan?

Ei kommentteja: